Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
Kirjoittaja

Tänne yritetään päivitellä Mukan ja Valen treenejä agilityn ja tokon saralla.

Esittely Mukasta

Muka, muksu, mukkelis-makkelis, musku ja mukaellen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Muka on pieni belgianpaimenkoira tervueren, joka on syntynyt 9.9.2003. Virallinen nimi titteleineen on BH & TK1 Rantavahdin GoGo Girl. Muka kilpailee agilityssä Maxi 3 -luokassa ja tokossa AVO:ssa. Olemme käyneet kokeilemassa myös yhdessä palveluskoirien hakukokeessa, mutta ei siitä sen enempää. Hakuilu on viime aikoina jäänyt oikeastaan kokonaan ajanpuutteen takia, mutta laji on Mukan mielestä aivan älyttömän mukava.

Esittely Valesta

Vale, pikku-Vee, huijari, valehtelija siinä nimet millä pikkuneitiä usein haukutaan. Vale on rodultaan Polski Owczarek Nizinny ja kantaa virallisesti nimeä Afthsban Cruella de Vil. Vee on syntynyt 17.1.2008. Vale harrastaa agilityä ja tokoa ja molemmissa lajeissa olisi tarkoitus lähteä kisaamaan vuoden 2009 aikana. Lisäksi olemme miettineet pelastuskoirapuolelle mukaan lähtemistä, mutta aikaa ei vielä toistaiseksi ole tarpeeksi. Vale on luonteeltaan jotain aivan uskomatonta ja sitä kautta ehkä paras harrastuskoira ikinä, mutta katsellaan millainen siitä tulee kun se kasvaa isoksi.